Lähtöpäivä: Lauantai 1.7.2017

Olemme aktiotiimi Ullavasta ja kohteenamme on Romania. Olemme kahdeksan hengen porukka, osa ensimmäistä kertaa Romaniaan lähdössä, osa jo toisen kerran konkareita. Lähdimme matkaan puolen päivän aikoihin. Kokoonnuimme ensin rukoushuoneella, josta lastattiin kaikki tavarat kyytiin. Ja niin matkan teko alkoi. Matkaa ei kerennyt vierähtää kuin se muutama kymmentä kilometriä, kun ensimmäistä kertaa pysähdyttiin syömään 😀

Kun purilaisen mittainen tauko oli ohitse, matka jatkui kohti seuraavaa taukopaikkaa, Alajärveä. Siellä istahdettiin hetki jäätelöä ja kahvia nautiskellen. Aurinko paistoi lämpimästi ja matkanteko taittui rattoisasti. Saavuttiimpa sitten Lempäälään shoppailemaan ja vielä vähän syömään. Tällä kertaa niin, että vatsat olivat varmasti täynnä jokaisella. Hämeenlinnassa pysähdyimme ABC:llä ja saimme Makelta materiaalia leirejä varten. Sitten alkoikin Helsingin valot jo häämöttää ja pääsimme perille Tuulian siskon asunnolle, jossa saamme majoittua yön. Kävimme tietenkin hakemassa Prismasta evästystä illalle ja aamulle.

Aikainen lintu madon nappaa ja niimpä matkanjohtajamme Sini totesikin, että aikoo laittaa herätyksen aamulle klo 05.30. Liidokkimme nokka nousee kohti Romaniaa ennen kymmentä aamusella, joten hyvissä ajoin sitä saakin herätä. Taivaan Isää saamme kiittää jo tässä vaiheessa paljosta. Nyt nukkumaan!

Terkuin

Tuulia ja Essi

Ps. Muistathan meitä rukouksin, että kaikki menisi hyvin ja saisimme viedä lapsille ilosanomaa Jeesuksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *