Keskiviikko 5.7.2017

Kolmas leiripäivä alkoi lyhyellä aamuhartaudella, kuten tavallisesti. Hartauden jälkeen menimme syömään aamupalaa muiden ohjaajien kanssa. Kun aamupala oli syöty, lapset saapuivatkin jo paikalle. Heidän lisäkseen leirille saapui italialainen ryhmä, joka halusi tutustua tähän leiritoimintaan. Heti ensimmäisenä oli aktiviteettien vuoro ja suuntasimme kentälle pelaamaan eevaa ja aadamia, lipunryöstöä ja kaikkia muita, ainakin lasten mielestä, kivoja pelejä. … [Read more…]

Tiistai 4.7.2017

Tsau! Päivä lähti vain käyntiin. Hieman meluhaittaa yöllä tanssahtelevista oravista, mutta tarpeeksi väsyneenä kun nukkumaan meni ei niihin jaksanut oikein kiinnittää huomiota. Edellisen illan vietimme toistemme kanssa jutellen, soitellen ja hengaillen. Uskallettiimpa myös Kreetan ja Essin kanssa pulahtamaan viimevuotisessa kastealtaassa. Kyseessä siis puro joka virtaa alas vuorilta ihan leirimme vieressä. Yhteisen aamupalan jälkeen lapset saapuivat … [Read more…]

Maanantai 3.7.2017

Buna ziua! Ensimmäinen yö meni mukavasti huolimatta välikatossa hyppivistä oravista ja huoneissa lentelevistä perhosista. Saimme nukkua pitkään, yhdeksään asti! Hyvin levänneinä saimme aloittaa ensimmäisen leiripäivän. Tänä aamuna saimme kuulla tarkemmin leiriohjelmasta, eli mitä tapahtuu minäkin päivänä ja minä päivinä meidän tiimillämme on vastuu Raamattutunneista, askartelusta ja aktiviteeteista. Heti alkuun pääsimme tekemään kaikkea tuota. 😀 Sini … [Read more…]

Sunnuntai 2.7.2017

Aamu alkoi tosiaan aikaisella herätyksellä. Aamupalan syötyämme ja Tuulian siskon kämpän siivottuamme starttasimme ja lähdimme kohti Jumbo-kauppakeskusta, jonne jättäisimme autot parin viikon ajaksi talteen. Siihen matkaan liittyi pientä säätöä navigaattorin kanssa, mutta selvittiin silti hyvin. Lentomme lähti klo 9:30. Koneessa saimme perinteiseen tapaan joko mustikkamehua, teetä, kahvia tai vettä. Lento ei ollut pitkä, vain reilu … [Read more…]

Lähtöpäivä: Lauantai 1.7.2017

Olemme aktiotiimi Ullavasta ja kohteenamme on Romania. Olemme kahdeksan hengen porukka, osa ensimmäistä kertaa Romaniaan lähdössä, osa jo toisen kerran konkareita. Lähdimme matkaan puolen päivän aikoihin. Kokoonnuimme ensin rukoushuoneella, josta lastattiin kaikki tavarat kyytiin. Ja niin matkan teko alkoi. Matkaa ei kerennyt vierähtää kuin se muutama kymmentä kilometriä, kun ensimmäistä kertaa pysähdyttiin syömään 😀 Kun … [Read more…]

Kotona taas

Reissu on nyt takanapäin ja tunnelmat melko ristiriitaiset. Aktio kaikkineen sujui erittäin hyvin ja päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus aivan uskomattoman hienosta matkasta. Toisaalta tämän upean kokemuksen päättyminen, väsymys ja kova ikävä painavat mieltä. Karu paluu arkeen odottaa useita meistä ja osa palasi töihin jo keskiviikkona. Kontrasti menneisiin viikkoihin on aika suuri. Jotkut onnekkaat jatkavat vielä … [Read more…]

15. päivä: sunnuntai 17.7

Sunnuntai! Tänään oli lähtöpäivä, joka alkoi pakkaamisella ja huoneiden siivoamisella. Sen jälkeen oli luvassa ohjelmaa leiripaikan lähellä sijaitsevassa Buduresan kylässä. Vierailimme romaniseurakunnassa, jossa lauloimme, toimme terveisiä leiriltä ja minä vielä pidin puheen. Varsinaisen tilaisuuden jälkeen kylän lapset jäivät seurakunnalle ja heille oli opetus tuhlaajapojasta, jonka Sanna piti ja muut näytteli. Esitimme vielä Veri-draaman ja kun … [Read more…]

14. päivä: lauantai 16.7

Buna ziua! Lauantai oli viimeinen leiripäivä ja samalla ainoa päivä, jolloin jouduimme olemaan kokoajan sisällä sateen vuoksi. Lapset olivat kylästä, jossa olimme muutamana edellisenä iltana olleet vierailemassa. Päivä oli omalla tavallaan haasteellinen ja erilainen, koska sateen vuoksi meidän tuli keksiä lapsille leikkejä ja muita aktiviteetteja sisällä. Lisäksi tila jossa olimme ei ole kovin suuri, mikä … [Read more…]

13. päivä: perjantai 15.7

Perjantai oli tunnelmaltaan vähän ikävä päivä. Meillä oli pieniä kommunikointiongelmia leirin vetäjien kanssa pitkin viikkoa, ja tilanne kärjistyi etenkin perjanitaina. Meille tuli yllätyksenä, että leirille tuli kaksi ryhmää, isot ja pienet, joille molemmille olisi pitänyt keksiä yhtäkkiä ohjelmaa. Tässä vaiheessa aktiota väsymys on jokaisella pinnalla, eikä ylimääräisiä voimavaroja tällaisiin yllätyksiin oikein meinaa löytyä. Kaikeksi onneksi … [Read more…]

12. päivä: torstai 14.7

Herätys oli varttia vaille seitsemän ja tasan seitsemältä auton keula kääntyi kohti Beiusta. Käytiin tiimin kanssa pyörimässä siellä torilla ennen leiripäivän alkua, osa teki löytöjä ja osa ei. Sanna ja lapset jäivät leiriin lepäämään. Paikallinen tori oli ihan näkemisen arvoinen. 🙂 Palasimme leiriin sopivasti lasten aamupalan aikaan. Sanna piti raamattutunnin Evankeliumiväreistä, johon liittyi myös rannekoruaskartelu. … [Read more…]